RYHMÄT

Kipponilla on monenlaisia harjoitusryhmiä eritasoisille judokoille. Ryhmissä harjoitellaan ryhmän tason mukaan ja on tärkeää, että jokainen saa omantasoista harjoitusta. Ohjaajien kanssa yhdessä keskustelemalla, jokaiselle löytyy varmasti sopiva ryhmä harjoiteluun. 


Perhejudo

Perhejudo on lapsen ja aikuisen yhteinen ohjattu liikuntatuokio, jossa aikuinen ja lapsi harjoittelevat parina. Harjoituksissa harjoitellaan oman kehon hallintaa, perusakrobatialiikkeitä, tasapainoa ja liikkuvuutta sekä lihaskuntoa. Perhejudossa on mukana myös judollisia harjoitteita, mutta lajista ei tarvitse olla aiempaa kokemusta. Perhejudo soveltuu kaiken ikäisille lapsille yhdessä aikuisen kanssa. Näissä harjoituksissa tulee lämmin molemmille ja juomapullo kannattaa ottaa mukaan. Vaatetukseksi käy judogi tai joustavat sisäliikuntavaatteet (ei kannata pukea asuksi shortseja). Ennen harjoituksia jalkojen pesu suoritetaan alakerran pukukopissa, jalat kuivataan pyyhkeellä ja judosalille tullaan sisäkengät/sandaalit jalassa, jotka riisutaan judosalin ovella. Harjoituksissa ollaan paljain jaloin. Vähintään toinen lapsi-vanhempi parista maksaa seuran jäsenmaksun.

Muksujudo


Muksujudo on tarkoitettu 5-6 vuotiaille lapsille. 
Muksujudon lähtökohtana on lapsen monipuolisen liikunnan tukeminen. Muksujudossa opetellaan myös judollisia taitoja, kuten vastustajan hallitsemista matossa, kaatumista ja heittoja. Kun lapsi oppii jo pienenä tuntemaan kehonsa ja hallitsemaan sitä paremmin, hänellä on iän myötä paremmat edellytykset omaksua vaikeatkin judotekniikat niin, että ne ovat luontevia.
Judon avulla lapsi oppii kunnioittamaan muita ja toimimaan niin parin kanssa kuin ryhmässäkin. Jokainen judossa käyvä toimii yhteisesti sovittujen käyttäytymissääntöjen mukaisesti. Itsensä hallitseva ja judon periaatteet sisäistänyt lapsi on henkisesti ja fyysisesti vahvempi myös judotatamin ulkopuolella. 

Aloittavat yli 7v. 


Tämä ryhmä on tarkoitettu uusille judon harrastajille ja muksuista siirtyville 7-12 vuotiaille lapsille. Tavoitteena on oppia vuoden aikana judon perusteita, oikein kaatuminen ja ensimmäiset judotekniikat. Harjoituksissa harjoitellaan myös oman kehon hallintaa, perusakrobatiaa eli temppuilua ja motorisia harjoitteita. Valkoisten vöiden harjoituksissa judoa opetellaan vielä myös leikin varjolla. 

Värilliset vyöt 

Värillisten vöiden harjoitukset on tarkoitettu keltaisesta vyöstä ylöspäin oleville judokoille.
Värillisten vöiden harjoituksissa jatketaan judotekniikoiden opettelua kohti seuraavia vyöarvoja. Koska värillisten vöiden harjoituksissa lapset ovat jo isompia, tekniikoita voidaan opetella jo enemmän sekä lapsilla on enemmän kykyä pitkäjänteisempään harjoitteluun. Harjoituksissa harjoitellaan myös enemmän kilpailuissa tarvittavia taitoja ja sääntöjä, mutta judokilpailuihin osallistuminen ei ole harrastajalle pakollista. 

Kilpailijoiden harjoitukset


Kilpaharjoitukset on tarkoitettu värillisille vöille, jotka ovat kiinnostuneita harjoittelemaan lajia määrätietoisesti ja joilla on kilpailullisia tavoitteita. Kilparyhmään osallistumisesta voi olla yhteydessä Sini Hukkaan. 


Yli 13-v. judo


Tämä ryhmä on tarkoitettu yli 13-vuotiaille nuorille ja aikuisille, jotka aloittavat harrastuksen tai jatkavat sitä. Syksyn aikana tavoitteena on päästä keltaisen vyön suorittamiseen vaadittavalle tasolle. Harjoituksissa judon lisäksi erilaisia liikkuvuus-, kehonpaino-  ja voimisteluharjoitteita. 

Kataharjoitus


Kataharjoituksessa harjoitellaan judoon kuuluvia kata-liikesarjoja. 

Aquajudo 


Kipponin omalla uimavuorolla testataan judotekniikoiden toimintaa veden alla.  Aquajudoon voivat osallistua kaikki seuran jäsenet (ja heidän perheenjäsenensä) sekä kannatusjäsenmaksulla, joka on 50€/vuosi.

Lihaskuntoharjoitus


Lihaskuntoharjoituksessa on mm. kehonpaino- ja ketteryysharjoitteita kaikille yli 12-vuotiaille. Lihaskuntoharjoituksiin voivat osallistua kaikki seuran jäsenet sekä kannatusjäsenmaksulla, joka on 50€/vuosi.
Harjoitukseen sopivat vaatteet ovat joustavat sisäliikuntavarusteet. Lihaskuntotreeneissä ei vaadita judotaustaa.